Yleistietoa hamstereista

Hamsterilajeja esiintyy luonnossa useampia erilaisia, joista lemmikkinä pidetään viittä eri lajia, syyrianhamsteria, venäjänkääpiöhamsteri talvikkoa, venäjänkääpiöhamsteri campbellia, venäjänkääpiöhamsteri roborovskia sekä kiinankääpiöhamsteria.

Tietous hamstereista, niiden hoidosta ja tarpeista lemmikkinä on kasvanut jatkuvasti vuosien myötä. Siinä missä 1900-luvulla hamsterin normaali asumus saattoi olla 40 senttimetriä leveä kalterihäkki, jossa oli pieni juoksupyörä, mökki sekä vesi- ja ruoka-astiat, nykyään hamsterilla suositellaan olevan terraario tai muu korkeareunuksinen asumus johon saa paljon kuiviketta luonnonmukaiseen tunnelien kaivamiseen, erilaisia virikkeitä ja piilopaikkoja tutkimiseen sekä suuri juoksupyörä hamsterin suuren liikunnantarpeen tyydyttämiseen. Hamsterit elävät luonnossa koloissa ja onkaloissa ja käyvät maan pinnalla etsimässä ruokaa ja tutkimassa hämärän aikaan.

Hamsterien pääasiallinen ravinto on laadukas, hamstereille tarkoitettu siemenseos, joita myydään kaikissa asiansa tuntevissa eläinkaupoissa. Siemenseoksen lisäksi hamstereille voi antaa monipuolisesti erilaisia vihanneksia ja kasviksia sekä proteiininlähteeksi eläinkunnan tuotteita, kuten hyönteisiä, lihaa ja kananmunaa.

Hamsteri on hämärä- ja yöaktiivinen eläin, joten se sopii lemmikiksi parhaiten iltavirkulle ihmiselle. Varsinkin kääpiöhamstereita voi joskus näkyä päiväsaikaankin touhuilemassa, mutta se ei pääsääntöisesti ole niille luonnollisin aika olla hereillä juoma- ja ruokataukoja lukuun ottamatta.

Syyrianhamsteri

Syyrianhamsteri (mesocricetus auratus, tunnetaan myös nimellä kultahamsteri) on lemmikkinä pidettävistä hamsterilajeista suurin. Syyrianhamsterin standardinmukainen suosituskoko on 160-220 grammaa ja elinikä keskimäärin 1,5-2,5 vuotta. Syyrianhamsterien perusväri on syvän syvän oranssi, niin sanotusti kultainen, josta se on saanut toisen nimensä kultahamsteri. Lemmikkinä pidettäville syyrianhamstereille on kuitenkin kehittynyt paljon erilaisia värejä ja karvanlaatuja. Syyrianhamsteri on lemmikkinä pidettävistä hamsterilajeista yleisin.

Syyrianhamsterista on ensimmäiset maininnat historiankirjoissa Alexander Russellin tavattua syyrianhamsterin vuonna 1797 Syyriassa Aleppon alueella, mutta sitä on alettu tutkimaan enemmän vasta vuonna 1839 jolloin se sai nimensä eläintieteilijä George Robert Waterhouselta. Ensimmäiset ihmisen kasvattamat, vankeudessa syntyneet poikaset syntyivät vuonna 1930 yliopistossa Jerusalemissa, hamsterit alkoivat lisääntymään hyvin ja niille alkoi muodostua vankeudessa elävä kanta. 1938 ensimmäiset syyrianhamsterit päätyivät yksityiseen kasvatukseen Iso-Britanniassa, jonka jälkeen hamstereita alettiin myymään myös lemmikiksi kotitalouksille. Hamsterit levisivät nopeasti Euroopassa, ja vanhin vielä tänäkin päivänä toiminnassa oleva hamstereihin keskittyvä yhdistys National Hamster Council onkin perustettu Iso-Britanniassa vuonna 1949.

Luonnossa syyrianhamsteria tapaa pienellä alueella Syyriassa ja Turkissa, lähellä Aleppon aluetta. Luonnonvarainen syyrianhamsteri on uhanalainen eläin ja sen elinympäristö on kutistunut paljon muun muassa maatalouden vuoksi. Syyrianhamsteri on asuttanut alun perin aroja kuivia tasankoja, mutta maatalouden yleistyessä se on laajentanut reviiriään muun muassa palkokasvien viljelyalueelle. Syyrianhamsterin asuttamilla alueilla kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet viileitä ja kosteita, joten ne ovat tottuneet selviytymään monenlaisissa olosuhteissa.

Syyrianhamsterin luonnollisia vihollisia ovat muun muassa ketut, petolinnut ja käärmeet ja niiden eläminen koloissa ja nopea lisääntymistahti takaa suvun jatkumisen.
Syyrianhamsterin lisääntymiskausi on valoisaan aikaa (päivän pituus noin 12 tuntia) ja naarashamsteri lopettaa kiimojen näyttämisen päivän lyhentyessä syksyä kohti.
Syyrianhamsteri voi liikkua jopa 10 kilometriä yön aikana ruuanhakureissuillaan. Syyrianhamsteri on erakko, joten se ei siedä lajikumppaneita reviirillään kuin kiiman aikaan lisääntymistarkoituksessa. Syyrianhamsterilla on kyljissä hajurauhaset, joita hankaamalla alustaan se merkitsee reviiriään. Syyrianhamsterit voivat myös kommunikoida äänimerkeillä ja esimerkiksi niiden hampaiden tärinä merkitsee puolustautumista. Syyrianhamsterit luovat suuren reviirin kolojensa ympärille, ja hamsterien kotikolojen väli on vähintään yli 100 metriä. Syyrianhamsterin kotikolo voi olla jopa 9 metrin mittainen ja 2 metrin syvyinen tunnelijärjestelmä, jossa on yksi sisäänkäynti, nukkumiskammio sekä kammioita ruualle ja vessalle.

Venäjänkääpiöhamsteri talvikko

Venäjänkääpiöhamsteri talvikko (phodopus sungorus, tunnetaan myös nimellä djungarianhamsteri) on pieni, noin 30–60 grammaa painava kuulamainen kääpiöhamsteri, jonka keskimääräinen elinikä on 1,5–2,5 vuotta. Talvikko on pääasiassa hämäräaktiivinen, mutta voi näyttäytyä joskus myös päiväsaikaan.

Talvikko on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 1773, jolloin Peter Simon Pallas nimesi sen mouse sungoroukseksi luullen sitä hiirilajiksi.  Talvikkoja elää villinä Siperiassa, Mongoliassa, Kiinan pohjoisosissa sekä Kazakstanissa.

Ensimmäiset talvikot otettiin vankeuteen 1960-luvulla Ormskissa, Siperiassa ja kuljetettiin yliopistoihin Venäjälle ja Saksaan opetuskäyttöön ja kasvatettavaksi. Talvikkoja tutkittiin ensimmäiset vuodet näissä yliopistoissa ja ne alkoivat levitä lemmikiksi Saksassa pian tämän jälkeen.

Talvikon tunnelit voivat olla useamman metrin pitkiä ja niiden syvyys on toista metriä. Maa eristää hyvin tunnelien lämmön – päivisin talvikon elinseuduilla on kuuma ja öisin ja talvisin saattaa mennä reilusti pakkasen puolelle. Talvisin talvikko peittää yhtä lukuunottamatta kaikki sisäänkäynnit ja tuo koloihinsa luonnosta löytyvää villaa lämmikkeeksi. Talvikon ruokavalio luonnossa koostuu siemenistä ja hyönteisistä ja se kuluttaa noin 10–15 grammaa ruokaa vuorokaudessa. Talvikon yleisin luonnollinen vihollinen on lumikko.

Talvikko lisääntyy kesäkaudella toukokuusta syyskuuhun ja talven pitää hiljaiseloa poikasrintamalla. Talvikon perusväri on harmaa, mutta talvisin luonnonvaraiset talvikot kasvattavat valkoisen talviturkin suojakseen ja joskus myös lemmikkihamsterilla voi näyttäytyä kausittaista karvanvaihtoa.

Venäjänkääpiöhamsteri campbelli

Venäjänkääpiöhamsteri campbelli (phodopus campbelli) on pieni, noin 30–60 gramman kokoinen kuulamainen kääpiöhamsteri. Campbellin keskimääräinen elinikä on 1,5–2,5 vuotta ja se on pääasiassa hämäräeläin, joka voi joskus näyttäytyä myös päiväsaikaan.

Campbelli lajina löydettiin vuonna 1905 Tuvan alueelta, Venäjältä, ja nimettiin löytäjänsä Thomas Campbellin mukaan. Ensimmäiset campbellit vangittiin vuonna 1961 Leningrad Zoological Societyn tutkimuskäyttöön. Campbellit löysivät tiensä 1970-luvulla Britannian eläinkauppoihin, josta ne alkoivat levitä lemmikiksi kotitalouksiin.
Campbellia tavataan luonnossa Kiinan, Mongolian ja Keski-Aasian kuivilla aroilla.

Campbelli ei juurikaan kiipeile vaan se asuu luonnossa laumoina tunneleissa ja koloissa, joissa on neljästä kuuteen tunnelia pysty- ja vaakasuunnassa ja sisältäen muun muassa tunnelin päässä olevan pesimäluolan ja sen lähettyvillä olevan ruokavaroston. Campbellin pesä on pehmustettu erilaisilla pesämateriaaleilla, kuten luonnosta löydetyillä ruoholla, höyhenillä ja villalla. Campbellien tunnelit voivat yltää metrin syvyyteen ja eristävät hyvin lämpöä sekä kuumalta että kylmältä ulkoilmalta – campbellin elinalueella on kesäpäivisin huomattavan kuuma ja talvisin kylmä, jopa -30 astetta pakkasella oleva ilmasto. Campbellilla on tiheän turkin lisäksi karvaiset jalat pitääkseen kehon lämmön mahdollisimman hyvin yllä kylmällä kaudella. Campbellit eivät aina asuta luoliaan yksin, vaan voivat jakaa ne muiden pienien nisäkkäiden, kuten gerbiilien kanssa.

Campbellin ruokavalio luonnossa koostuu siemenistä, pähkinöistä, kasvillisuudesta ja hyönteisistä ja ne kaivavat maasta muun muassa vesikuoriaisen toukkia ravinnokseen. Campbelli kuluttaa noin 10-15 grammaa ruokaa vuorokaudessa.

Campbellin elinympäristö luonnossa on kokoonsa nähden laaja, jopa muutamia hehtaareja, joissa se käy etsimässä ruokaa ja liikkuu huomattavia matkoja yön aikana. Campbelli merkitsee reviiriään sekä virtsan että ulosteen avulla ja lisäksi se käyttää vatsan alla olevaa hajurauhasta sekä ympäristön merkitsemiseen että kommunikointiin.

Campbellin luonnollisia vihollisia ovat muun muassa korsakit, pöllöt, arokotkat ja haukat.

Campbellit hoitavat poikasia yhteisvanhemmuudella, eli isä ottaa poikueen hoitoonsa kun emä on poissa pesästä. Myös emän siskot voivat auttaa poikasten hoidossa, näin poikaset eivät pääse kylmilläkään keleillä kylmettymään.

Venäjänkääpiöhamsteri roborovski

Venäjänkääpiöhamsteri roborovski (phodopus roborovskii, tunnetaan myös nimellä aavikkohamsteri) on kääpiöhamstereista pienin, kooltaan vain noin 25–40 grammaa. Roborovskin elinikä on 2–3 vuotta ja se on hämäräaktiivinen eläin, jota voi nähdä joskus myös päivisin.
Roborovski voi elää samansukupuolisen sisaruksensa kanssa tai pienessä laumassa, toisaalta reviirikiistat ovat mahdollisia ja roborovskit joutuukin usein erottamaan ikääntyessään omiin asumuksiinsa.

Ensimmäiset havainnot roborovskeista on tehty vuonna 1894 tutkimusmakailija Vsevolod Ivanovich Roborovskyn toimesta ja ensimmäiset Eurooppaan päätyneet roborovskit on tuotu Lontoon eläintarhaan 1960-luvulla.

Roborovskeja tapaa luonnossa Kazakstanin itäisillä alueilla, Mongoliassa, Tuvan alueella Venäjällä sekä pohjoisessa Kiinassa. Roborovski elää aro- ja aavikkoalueilla, jonka ansiosta on hyvä vedenkäyttäjä ja pärjää asuinkolossaan pitkiäkin aikoja tarpeen vaatiessa.

Puolikuivilla alueilla, joilla roborovski viihtyy, vallitsee ilmasto, jossa vuodenaikojen ja päivittäisten lämpötilojen vaihtelu on suuri – kesällä voi olla päivisin +40 astetta lämmintä ja talvisin alimmillaan -35 astetta. Roborovskin tunnelit ovat jopa 2 metriä syviä komplekseja, joissa se pärjää koko talven kerättyään ruokaa kesäkauden.

Roborovskin tunneleissa on yksi tai kaksi sisääntuloaukkoa, kammio pesimiseen, joka sisältää kuivaa pesämateriaalia, useampi jopa 150 senttimetriä pitkän tunnelin päässä oleva kammio ruualle sekä umpitunneli virtsaamiseen.

Roborovskin ravinto koostuu luonnossa 75 % siemenistä ja 25 % hyönteisistä eikä se syö muita kasvikunnan tuotteita juurikaan. Roborovskin ruuantarve luonnonvaraisena on vain noin 2 grammaa vuorokaudessa ja sen ehdotonta lempiruokaa on hirssi. Roborovskit liikkuvat pääasiassa hämärällä, aamun sarastaessa ja niiden reviiri on noin 1200–1450 neliömetriä. Roborovski merkkaa reviiriään muun muassa virtsan, ulosteiden ja vatsan hajurauhasen avulla.

Roborovski lisääntyy aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja voi saada vuodessa jopa neljä poikuetta. Roborovskeilla ei varsinaisesti ole yhteishultajuutta poikueen hoidossa, mutta roborovskiuros saattaa jäädä asumaan samaan tunnelijärjestelmään ja auttaa muun muassa ruuan keräämisessä ja varastoinnissa.

Roborovskin luontaisia vihollisia ovat muun muassa ketut, pöllöt, käärmeet sekä haukat.

Roborovkeilla tulee helposti reviirikiistaa, joten parin kanssa tai laumassa asuvilla roborovskeilla tulee olla tarpeeksi pieni asumus, jossa ei ole tilaa vallata omia reviirejä. Yksin asuvilla roborovskeilla on hyvä olla juoksupyörä luonnonmukaisen suuren liikunnantarpeen tyydyttämiseen, mutta useammalla yhdessä asuvalla roborovskilla tulee kuitenkin helposti kiistaa pyörästä, joten lauman tai parin kanssa asuvilta pyörä tulee jättää pois.

Kiinankääpiöhamsteri

Kiinankääpiöhamsteri (cricetulus griseus) on pieni, noin 30–60 gramman kokoinen ruumiiltaan pitkähkö kääpiöhamsteri. Kiinankääpiöhamsterin keskimääräinen elinikä on 2,5–3,5 vuotta ja se on luonteeltaan ujo mutta kesyyntyessään käsiteltäessä rauhallinen lemmikki.

Kiinankääpiöhamsteri on erakko ja voi olla sukukypsänä aggressiivinen lajitovereitaan kohtaan.

Kiinankääpiöhamsteri on ensimmäisen kerran raportoitu ja vangittu 1900- luvun alussa ja tuotu laboratorioeläimeksi Eurooppaan vuonna 1919. Kiinankääpiöhamsterit ovat olleet 1900-luvulla yleisiä laboratorioeläimiä, mutta vuosien aikana ne on korvattu tutkimuskäytössä hiirillä ja rotilla. Euroopan eläinkauppoihin kiinankääpiöhamsteri löysi tiensä 1960-luvulla.

Kiinankääpiöhamstereita elää luonnossa Koillis-Aasiassa ja se viihtyy kuivilla alueilla aroilla ja aavikoiden reunoilla. Kiinankääpiöhamsteri on pääasiassa yöaktiivinen, mutta se voi keväällä ja kesällä näyttäytyä luonnossa myös päivisin.

Kiinankääpiöhamsteri asuu tunneleissa, joissa voi olla yksi tai useampi sisäänkäynti sekä onkaloita oleskelua, pesintää sekä ruokaa varten. Nuorten yksilöidet tunnelit ovat yksinkertaisempia, kun taas vanhempien yksilöiden elintilat voivat olla monimutkaisia tunnelikokonaisuuksia useine onkaloineen. Kiinankääpiöhamsterien tunnelit voivat olla lähellä toisiaan, vaikka ne ovatkin erakkoja ja asuttavat tunnelinsa yksin.

Kiinankääpiöhamsterin reviiri on itsessään pieni, mutta muista lajeista poiketen se voi myös hieman kiipeillä ravintoa etsiessään. Kiinankääpiöhamsteri onkin ketterä ja sillä on taito tarttua jaloillaan pitävästi ja käyttää muita hamsterilajeja pidempää häntää apunaan.

Kiinankääpiöhamsterin ravinto luonnossa koostuu siemenistä, ruohoista, pähkinöistä ja kasviksista, mitä ne löytävät reviiriltään.

Kiinankääpiöhamsterit eivät nuku talviunta, mutta luonnossa eläessään ne nukkuvat enemmän säiden kylmetessä ja heräävät aika ajoin syömään varastoimaansa ruokaa.

Hybridi

Talvikko ja campbelli pystyvät lisääntymään keskenään ja tämän seurauksena syntyy hybridilajisia kääpiöhamstereita. Hybridi voi olla lemmikkinä mukava ja saman arvoinen kuin puhdaslajiset hamsterit, mutta niiden jalostus joko suunnitelmallisesti tai sattumalta on epätoivottavaa, koska voi vaurioittaa campbelli- ja talvikkokantojen geenipoolia. Osa hybrideistä on myös steriilejä.

Hybridi voi periä molempien lajien hyvät ja huonot puolet ja sen käytöstä ja olemusta ei näin ollen voi ennustaa vain vanhempien lajien perusteella. Koska campbelli ja talvikko ovat hyvin samannäköisiä, hybridejä ei välttämättä erota ulkonäöstä tai värityksestä ollenkaan – näin ollen ainut merkki hybridiydestä voi olla sukutaulu tai sen puuttuminen. Hybridit eivät usein ole laumasosiaalisia.